Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunkivisio. Näytä kaikki tekstit

Festivaalitunnelmaa sotaa vastaan


Hyvää huomenta! 

Viime viikonloppuna Arabianrannassa järjestettiin 15. peräkkäinen Arabian katufestivaali. Se on Suomen suurin katutaiteeseen keskittynyt tapahtuma ja tälläkin kertaa siellä oli kävijöitä jopa 14 000! 

Ohjelma oli perinteiseen tyyliin monimuotoinen: oli musiikkiesityksiä, pihakahviloita, muraalien ja sähkökaappitaideteosten julkistuksia, kadun varressa kirpputoreja, ruokakojuja, joissa eri kulttuurien ruokaa, paikallisten yhdistysten ja seurojen esittelyitä, taide- ja muotoilunäyttelyitä, akrobaattiesituksiä, koululaisten luokkaretkimyyntiä, Pop&Jazz-opistolla oli 50-vuotisjuhlalava, Metropolialla muotoiluopiskelijoiden näyttely ja avoinna oli myös rakennus, jossa oli Suomen vanhin pönttöuuni keraamiikan tekemiseen. Arabianrannan kaupunginosahan on syntynyt tehtaan ympärille, jossa vuosisata valmistettiin myös käyttöesineitä suomalaisiin koteihin. Laitan tähän muutaman kuvankin kun ehdin.

Tervetuloa lämpimästi katufestivaalille ensi vuonna uudelleen! Ja lokakuussa Tapio Wirkkalan taidepuisto viettää 10-vuotisjuhlaa, joten tervetuloa sinnekin mukaan! Lisätietoa löytyy Artovan eli Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuriyhdistyksen verkkosivuilta www.artova.fi. Myös Facebookista ja instagramista löytyy hakusanoilla Arabian katufestivaali , Arabian Asukastalot ja Artova.

***

Vähän vakavampaakin asiaa: Ukrainan sota ei vieläkään ole ohitse. Vaikka televisio ei enää näytäkään kuvia sotakentiltä, niin Venäjän aiheuttama hyökkäyssota on vieläkin päällä. Nyt Suomi on parlamentaarisen prosessin käytyään jättänyt hakemuksen NATOon yhdessä naapurimaan Ruotsin kanssa. Kannatus on vahvaa sekä Suomen eduskunnassa (8-188 äänet) että kansan parissa.

On todella surullista että naapurimaamme aloitti sodan. Pääkaupunkimme Helsinki on monikulttuurinen ja kansainvälinen kaupunki. Vuodenvaihteessa 2021 täällä asui muutakuin suomea puhuvia yli 109 000 henkilöä ja niistä venäjänkielisiä lähes 20 000 henkilöä. Lisäksi Helsingissä asuu venäläisiä noin 6000 henkeä. 

Omat sukujuureni ovat ukkini kautta Suomen Viipurissa. 16-vuotiaana hänen konemestarina toiminut isänsä kuoli halvaukseen ja 18-vuotiaana hän lähti armeijaan sotimaan. Sodan päätyttyä hän lähti pakolaisena menetetyltä alueelta muutama tarve-esine ja huonekalu mukanaan ja päätyi Ouluun asumaan. Sieltä hän löysi toisen elämänkumppaninsa, jonka kanssa sai 6 lasta, joista järjestyksessä toinen kuoli vauvana, mutta muut ovat vielä elossa ja minullakin on saman verran sisaruksia/sisarpuolia. Elämä jatkuu. 

Olen itsekin Oulusta muuttanut Helsinkiin arkkitehtuuri- ja muotoiluopintojen takia sekä perustanut perheeni Helsingissä ja asunut täällä yli puolet elämästäni.

Olen nähnyt postauksen, jossa oli laitettu venäläisille teipattu uhkaus koulun oveen. Tällaista ei pidä sallia. Olemme monikulttuurinen Suomi, eikä mitään syrjintää sallita. 

Pidetään huolta toisistamme! #helsinki #rauha #monikulttuurisuus #yhdessä

Vaalipaneelissa su 23.5.2021

 Hei, 

Minut kutsuttiin mukaan asuinalueeni vaalipaneeliin sunnuntaina 23.5. klo 15–16. Vaalipaneelin kutsu lähetettiin facebookin tapahtumissa alueeni ryhmiin sekä mainostin sitä myös omalla henkilökohtaisella sivulla sekä poliittisen profiilini puolella. Tapahtuman otsikko oli "Tavoitteena maailman toimivin kaupunki - mutta kenelle ja miten?".

Facebook-tapahtuman kutsu

Kuntavaalipaneelin otsikko viittasi Helsingin kaupungin käyttämään markkinointisloganiin "maailman toimivin kaupunki".  Aiheena paneelissa oli kaupungin palvelut ja tilat, koulutus, rakentaminen ja ympäristö sekä liikenne. Olimme saaneet paneelin teemat tietää etukäteen ja valmistelinkin aiheisiin liittyviä vastauksia. Kaikkea en ehtinyt paneelissa puhua lyhyen ajan vuoksi, joten ajattelin kirjata ne tähän blogiini talteen. Tilaisuus toteutettiin Zoomilla.

VAALIPANEELIN ALOITUS

Vaalipaneeli alkoi lyhyellä paneelin vetäjän Venla Virkamäen esittelyllä sekä paneelin sääntöjen kertauksella. Olimme saaneet myös ne etukäteen, jolloin tiesimme että puheaika on rajattua. meinasin heti alussa jo lipsua puheajastani - kun vauhtiin pääsin. Tämä on hyvin tyypillistä poliitikolle. Poliitikoissa arvostetaan pitkien lauserakenteiden taitajia. Sen jälkeen oli meidän vuoro esittäytyä. 

ESITTELYNI PANEELIA VARTEN

Hei - ja tervetuloa minunkin puolesta Asukastalojen vaalipaneeliin! 

Olen Ilona Törmikoski ja oman asuinalueen aktiivi, Helsingin demarien - Vanhankaupungin demarien - kuntavaaliehdokas. Lyhyesti: Olen osaava muotoilualan ammattilainen, perustanut perheeni ja tehnyt työtä Helsingistä käsin koko Suomeen ja globaaleissakin projekteissa. Helsinki on kaupunki, jossa on ilo oppia, asua, tehdä työtä - ja rakennetaan kestävä tulevaisuus! 


Yksi keskeinen näkökulma: Olen Helsinkiin muuttanut, olen itse muuttanut Helsinkiin Oulusta jo vuonna 1990, kun pääsin opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun sisustusarkkitehtuuria ja huonekalusuunnittelua. Olen todella onnellinen saamastani koulutuksestani, teen unelmatyötäni! Mutta asuminenhan Helsingissä on kallista, ja tällä hetkellä perheeni kanssa asutaan alueen asukastaloihin kuuluvassa hitas-asunnossa. 


Minkä takia olen lähtenyt kuntavaaliehdokkaaksi? Minulle on tärkeää turvallinen ja sujuva arki sekä arjen turvaverkko, johon kuuluu toimivat koulutus- ja terveyspalvelut sekä virkistystä tarjoava lähikaupunkiympäristö sekä yhteisöllisyys. Helsinki on onneksi yksi nuorisoystävällisimpiä kulttuurikaupunkeja tiloineen ja tapahtumineen; kaupunkitapahtuma-aiheesta myös tein maisterin lopputyöni.


Viime vaaleissa 2017 ykkösteemani oli terveydellisistä syistä "Homekoulut kuntoon". Omat lapseni opiskelevat vieläkin muotoilupainotteisessa Arabianrannan peruskoulussa, ja siellä oli vakavia sisäilmaongelmia maaperän ja rakentamisen laadun takia; rakennus on nyt korjattu, mutta vieläkin koulun lähellä on parakkeja, joissa osa opiskelusta järjestetään tilojen puutteiden vuoksi. Eli kyllä laadukkaiden koulutilojen rakentamisessa on vieläkin haastetta! Olisi hienoa, että lähikoulu olisi kaikilla ylpeyden aihe myös arkkitehtuurin ja tilojen detaljien osalta!


Olen saanut toimia viime Kuntavaalien 2017 jälkeen luottamustehtävässä rakennukset ja yleiset alueet jaostossa varamiehenä, jossa päätetään ja valmistellaan kaupunkiympäristön kehittämisen liittyviä asioita. Minulle tärkeää on, että ympäristö on terveellinen ja infra toimii – ja että lähellä säilyvät kaikenikäisille liikuntamahdollisuudet, koulut, terveys- ja kulttuuripalvelut - ja tietenkin myös TYÖ.


Paneelin aikana laitoin myös lyhyen esittelyni chattiin. Alkuhöpinöiden jälkeen pääsimme varsinaiseen asiaan.


1. kierros aiheena Kaupungin palvelut 


Ensimmäinen väite koski hoitohenkilökunnan palkkojen nostoa. Kaikki kannatti tätä.

Meillä on pula elintärkeillä aloilla työskentelevistä sairaanhoitajista, varhaiskasvatuksen opettajista ja mutta myös mm. nuoriso-ohjaaja-ammattilaisista. Asuntojen– sekä myytävien että vuokrattavien– hinnat Helsingissä ovat riistäytyneet käsistä ja tilalle on tullut jatkuva pendelöinti. Tälle pitäisi keksiä ratkaisuja. Näen, että palkkojen nostaminen sekä asuntopolitiikka on tärkeitä rekrytointikeinoja. Helsingin asuminen on kallista ja emme halua, että nämä elintärkeät ammattilaiset pendelöivät Helsingin ja lähikuntien välillä. 


Toinen väite koski kaupungin tilojen antamista ilmaiseksi urheiluseurojen ja harrasteryhmien käyttöön. En suoraa kannattanut tätä vaan varauksin. Olen aiemmin kannattanut ja ehdottanut koulujen laajempaa iltakäyttöä, mutta tätä ei ole kannatettu kasvaneisiin huoltokustannuksiin vedoten. Uusia lapsia ja nuoria houkuttelevien palvelujen saamiseksi olisi järkevää aluksi tarjota ilmaiseen käyttöön, mutta mieluiten pientä vuokraa vastaan kulujen kattamiseksi. Vuokranperiminen tilojen käytöstä riippuu myös kunnan tilanteesta. Osa urheiluseuroista kerää jäsenistöltään maksuja ja ovat myös valmiita maksamaan tiloista. Tilojen huolto, siivous ja ylläpito vaatii varoja. Kuitenkin näiltä osin vuokrat tulee pitää kohtuullisina.




Sitten tuli ensimmäinen varsinainen kysymys:Mitä sinä ja puolueesi tekisitte sillä lähes 500 miljoonan euron ylijäämällä, joka viime vuonna syntyi odotuksista huolimatta? 


Oma vastaukseni kokonaisuudessan on tässä: Aiemmin arvioidussa vaikeassa taloustilanteessa ollut Helsinki tekikin lähes 500 miljoonan euron voiton. Hyväksyttävä tosiasia on, että tulojen ja menojen arviossa epäonnistuttiin eli arvioitiin koronan vaikutukset väärin, arvioitiin että taloustilanne heikkenee koronan vuoksi merkittävästi. Mediassa arvioitiin että kulut nousevat jopa 700 miljoonaan euroon. Lopputulos olikin päinvastainen tilanne. Ei tiedetty eikä osattu arvioida. 


Kaupungin ei tarvitse olla tässä mittakaavassa ylijäämäinen - ja varsinkaan siten että pienimpien ja heikoimpien palveluista säästetään. Kaupungin ja kunnan tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa laadukkaita palveluita tulevaisuuden tekijöilllemme - lapsille ja nuorille. 


No mitä nyt sitten tehdä? On luontevaa kohdentaa siihen, mistä leikattiin eli kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.  


Perustelut: 


Monet alueiden nuoret ovat kärsineet korona-ajan leikkausahdingosta ja se on näkynyt nuorison pahoinvoinnissa, mitä mediasta olemme saaneet lukea. Korona-ajan vaikutukset lapsiin ja nuoriin ovat merkittävät. Tätä puoltavat myös ammattikoulujen hälyttävät keskeytysluvut, oppilas- ja opiskelijahuollon ruuhkautuminen sekä se että kaupungin talous on paremmalla pohjalla.


Jos kuunnellaan itse toimialan päättäjiä, niin HS:n uutisen 24.3.2021 mukaan eri puolueiden edustajista koostuva kasvatus- ja koulutuslautakunta (jäsenet) ovat jo tämän yksimielisesti hyväksynyt.  Mikä järkyttävintä, kaupunginhallitus ei kuitenkaan asiasta vielä ole päättänyt lukuisista vaatimuksista huolimatta.


Toimialaan omien laskujen mukaan toiminnan pyörittämiseen olisi tarvittu ainakin 20 miljoonaa euroa enemmän. Rahanpuutteesta johtuen esimerkiksi ryhmäkokoja on päätetty kasvattaa. Leikkauksiin sisältyy tuntimäärien, jako- ja kerhotuntien ja samanaikaisopetuken vähentäminen. Lisäksi kotihoitoa tukeva Helsinki-lisä poistettiin yli 1-vuotiailta.


2. kierros aiheena Rakentaminen ja ympäristö


Väitteiden aiheet: 


Keskuspuiston liepeille rakentaminen. Keskuspuiston liepeille saa rakentaa mutta yhtä paljon pitää lisätä viheralueeseen kuin sieltä poistaa.


Suunnitelmat Kumpulanmäen rakentamiseksi. Kumpulanmäen kampus lisää erityisesti opiskelija- ja perheasuntojen määrää hyvien liikenneyhteyksien varrella. Luonnonsuojeluliitto toivoi että luontoarvojen takia kaavan ulkopuolelle jätetään Kustaa Vaasantien ja Pietari Kalmin kadun välinen rinne ja se kaavoitetaan lähivirkistysalueeksi.


Asuntopolitiikkaan liittyen

Asuntopolitiikka on tärkeä kaupungin rekrytointikeino. Meillä on pula elintärkeillä aloilla työskentelevistä sairaanhoitajista, varhaiskasvatuksen opettajista ja mutta myös nuoriso-ohjaajista ja rakennusalan ammattilaisista. Näitä olisi tulossa Helsinkiin muualta Suomesta, mutta asuntojen– sekä myytävien että vuokrattavien– hinnat Helsingissä ovat riistäytyneet käsistä ja tilalle on tullut jatkuva pendelöinti. Tälle pitäisi keksiä ratkaisuja.


3.kierros aiheena liikenne


Tärkeää että meillä on kohtuuhintainen ja nopea joukkoliikenneverkosto, joka mahdollistaa asumisen ja palvelujen saavutettavuuden kaikille kaupunkilaisille. Erityisesti kiinnittäisin huomiota joukkoliikenteen esteettömyyteen kaikille käyttäjille. 

Kohtuuhintainen ja nopea joukkoliikenne mahdollistaa palvelujen saavutettavuuden kaikille kaupunkilaisille. Lisää esteettömyyttä kaikille!


Autottomat alueet koulujen eteen Hollannin tyyliin. Kannatan. Kyse on siitä, kuinka laaja autoton alue on. Esimerkiksi Arabian peruskoulu on laajemman alueen esteetön lähikoulu ja sinne tuodaan oppilaita, jotka käyttävät sähköisiä pyörätuoleja. Enemmänkin kiinnittäisin huomiota koulujen edustan ympäristön ja liikennesuunnitteluun. yhdistettynä hyvää katusuunnitteluun. Kunnon saattopaikat julkisten rakennusten edessä ovat tärkeitä esteettömyyden varmistamiseksi. Arabian peruskoulussa suunnitelman mukaan pääsisäänkäynti on Berliininkadulla mutta käytännössä portti pihalle on muodostunut pääsisäänkäynniksi.


Kysymys 3: Helsinki haluaa olla maailman kolmanneksi paras pyöräilykaupunki. Mitä sinun ja puolueesi mielestä tulisi tehdä, jotta saavutamme tämän? 


Helsinki on tehnyt mittavia investointeja sekä palveluiden (kaupunkipyörät) että uudet väylät. Infran rakentaminen on ollut panoksellisesti ykkösprioriteetti. 


Itse olen myös pohtinyt että mitä muotoilun ja kulttuurin avulla voidaan tehdä tämän päämäärän edistämiseksi. Huomioitani on ollut että 1) paljon löytyy läheltä. Olen saanut ollut tiimissä tekemässä kotikaupunkipolku-esitettä, jossa meidän Artovan alueen reittejä ja toimintoja esitellään  ja 2) opastaminen on alihyödynnetty. Älykkään kaupunkiopastamisen käsikirjaa, jossa kerrotaan, miten opastuksen avulla voidaan edesauttaa kestävää liikkumista, pyöräilyä ja kävelyä kaupungissa. Mielestäni opastukseen ja liikennemerkkeihin tulisi kiinnittää huomiota, ja tehdä kokonaisvaltainen suunnitelma tähän liittyen. Lisäksi voisimme yhdessä alueilla ideoida uusia tapoja ja keinoja aiheeseen liittyen.


Tällainen paneeli tällä kertaa!


Ehdokkaiden numerot julkistettiin 14.5.! - Numeroni 232



Hei! Olen Ilona Törmikoski ja olen valittu Helsingin kuntavaaliehdokkaaksi numerolla 232. Teen töitä hybridinä, eli olen ollut työntekijä että yrittäjä. Muotoilijana ympäristön esteettisyys, käyttäjän äänen kuuluminen päätöksenteossa ja yhdenvertaisuus palveluita rakennettaessa ovat minulle tärkeitä arvoja. Visiossani edistyksellisestä yhteiskunnasta luodaan yhdessä uusia ratkaisuja tämän päivän hankaliin ongelmiin niin että ketään ei jätetä - myös pienimmistä ja heikoimmista pidetään huolta. 

Rakennetaan yhdessä kestävämpi ja yhdenvertaisempi Helsinki ja Suomi - ja uskalletaan olla esimerkkinä maailmalla! 


Lue lisää ajatuksistani blogistani: http://polkuconsulting.blogspot.com ja facebook-sivultani myös http://www.facebook.fi/ilonatormikoski17 .

Lähimatkailua kotikaupunkipoluilla

Hei!

Kaupungin tiiviin rakentamisen idea on, että palvelut ovat lähellä. Kaikilla tulee olla mahdollisuus saavuttaa opiskelu- ja työpaikat sekä julkiset palvelut ilman autoa. Yksi erityisosaamiseni liittyy kaupunkiympäristöön ja opastamiseen. Uskon, että paremmalla opastamisella ja lähipalveluista kertomalla ihmiset liikkuisivat lähiympäristössä enemmän.

Viime kesänä pääsin luomaan sisältöä ja taittamaan Artovan kotikaupunkipolut -esitettä, joka kertoo oman kaupunginosani Toukolan historiasta, kehittymisestä, kulttuurista ja palveluista. 




Toukolan kaupunginosa koostuu Vanhastakaupungista, jonne Helsinki on perustettu ja "uudemmasta puolesta" eli Arabianrannasta", joka on rakentunut viimeisen 30 vuoden aikana, mitä olen täällä vaikuttanut. 

Yksi tarina siitä, miten alue on saanut eksoottisen nimistönsä, on, että alueen katsottiin olevan "yhtä kaukana kuin Arabia" Helsingin keskusta katsoen. Nyt kun väli keskustan ja Arabian välillä on jo rakentunut umpeen ja kaupunki on kasvanut hurjasti pohjoiseen päin sekä yhtynyt vieruskaupunkeihin Espooseen ja Vantaaseen, näyttää jopa että tämä alue on eteläistä Helsinkiä vaikka Keskiseen kaupunkiin kuulummekin.

Esitteessä on kartta, jonka avulla voit kulkea ympäristössä ja lukea reitin varrelle suunniteltuihin pysähdyspisteisiin liittyviä tarinoita, esimerkiksi saada lisää tietoa taideteoksista, rakennuksista ja niiden historiasta, aukioista sekä niihin kuuluvista tapahtumista. Itsekin sain ottaa muutaman valokuvan esitteeseen. 



Helsingin perustamispaikka Kellomäellä.



Uusi taideteos Arabian rantapuiston eteläpäässä.


Järjestämme myös kiertokävelyjä, jossa käydään lävitse esitteen paikkoja ja kerrotaan alueen toiminnasta. Tutustu esitteeseen! Sitä saa Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys Artova ry:ltä osoitteesta kaupunginosayhdistys@gmail.com

Alueellamme on myös asukaskahvila ja teehuone Bokvillan. Esitteen takakantta vilauttamalla saat kahvin/teen ja pullan 4 euron hintaan. 

Tervetuloa käymään kahvilla asukastalossamme! 

Edit: Arabian asukastalot ry:n kahvila on muuttanut Kääntöpaikalle. Kaffila Bokvillan toimii toistaiseksi vain tilausravintolana. Aluella on kahvila myös Annalassa.



    Kuntavaaliehdokkaana Helsingissä, äänestys su 13.6.2021



    Minut on valittu Helsingin SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi 2. kerran. Kiitos luottamuksesta kaikille! Teemani ovat samat kuin aiemmissa vaaleissa: hyvä arki kaikille, asumisen kulujen kohtuullistaminen - ja kulttuurin, muotoilun ja hyvän suunnittelun merkitys kaupungissa.

    Kuten monet jo tietävät, asun Arabianrannan eteläpäässä Toukolan kaupunginosassa ja olen myös kaupunginosa-aktiivi. Alue on minulle erittäin tuttu ja rakas - olen opiskellut, asunut, perustanut perheen ja tehnyt töitä alueella jo 30 vuotta! Osastoni on Vanhankaupungin Sosialidemokraatit Helsingin perustamispaikan mukaan, joka sijaitsee Toukolan pohjoispäässä. 

    Tule ihmeessa moikkaamaan ja mukaan tiimiin! Etsimme vielä ehdokkaita joka puolella Suomea. 

    Laita viestiä minulle, mikä sinun mielestäsi on omassa kotikunnassasi huonosti, mitä pitäisi parantaa ja miten korona on vaikuttanut sinun arkeesi. Pohditaan yhdessä, miten niitä voisimme ratkaista kuntapolitiikan keinoin!

    Maailmaa voi muuttaa - tarvitaan vain rohkeita ihmisiä!

    * * *



    Hei,

    Helsinki Shore Route for All - Ensi-ilta tänään klo 20.00! Tervetuloa!
    Teimme iloksemme lyhyen videon Helsingin ensimmäisestä kantakaupungin opastetusta rantareitistä. Toivottavasti tykkäät siitä! Blogin aiheeseen liittyen voit lukea aiemmassa postauksessa.

    Ilona & Anni & Teemu

    * * * 

    Hello,
    Helsinki Shore Route for All the premier today time 8 PM! Welcome!
    We made a quick movie about the first part of the Helsinki shore route open to all total 15 kilometers. Hopefully you enjoy it!

    Ilona & Anni & Teemu



    Helsingin rannat kuuluvat kaikille


    Kuvakaappaus Helsingin kaupungin verkkosivuilta rantareitin
    kartasta mobiilikäyttöliittymästä (iPhone SE 2020). 
    Alkukesästä huomioni herätti uutinen, että Helsingin kaupunki rakentaa opastetun rantoja pitkin kulkevan 130 km pitkän rantareitin. Tämä on mielestäni loistava idea.

    Rantareitin ensimmäinen opastettu osa, yhteensä noin 15 km, kiertää kantakaupungin, mukana Töölönlahti, keskustan rannat ja satamat, ja on erityisen helppo kuljettava kävellen tai pyöräillen.

    Eiran rannassa tehdään liikenneympyrään maastomittauksia.















    Tämä osa onkin minulle tuttu ja suosittu pyöräilyreitti, joten erittäin iloinen että tällainen on tehty. Tänä vuonna olen pyöräillyt mm. seuraavanlaisen reitin (tallennettu Polar M430-rannekelaitteella).

    Kuvakaappaus Polarin käyttöliittymästä karttaosiosta pyöräilyn jälkeen


    Kuvakaappaus Polarin Flow-ohjelman käyttöliittymästä suorituksen jälkeen.
    Kartan yläpuolella on mitattavat suureet ja alla näkyy sykekäyrä suhteessa kuljettuun matkaan sekä suorituksen sykealueet.  


    Kun kuljen pyörällä, ei ole aikaa valokuvata näkymiä eikä minulla ole GoPro-kameraa. Mutta jotta saisin rantareitin tunnelmat jaettua teillekin, viime viikon alussa valokuvasimme ja videoimme Anni-Sofian kanssa kantakaupungin rantareitin näkymiä. Tämä on myös turistien suosimaa aluetta.

    Kun Helsingin kaupunkia laajennetaan ja uusia asuinalueita rakennetaan, tontit eivät ulotu rantoihin asti vaan sinne jätetään alueet julkiselle kaupunkilaisten toiminnalle sekä rantareitit yhteiseen käyttöön. Tämä on upea periaate!

    Koostamme teille myös pienen videon aiheeseen liittyen. Palataan siihen, kun se on valmis!






    Presidentinlinna Kauppatorin kupeessa

    Taideteos rantareitillä

    Eiran rantaa Hernesaaresta päin




    Lähde:

    Helsingin kaupungin verkkosivut, 21.4.2020 uutinen: 
    linkki aukikirjoitettuna: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunkiymparisto/kantakaupungin-kierroksesta-ensimmainen-opastettu-helsingin-rantareitti

    Kuvakaappaukset: PolarFlow-ohjelman käyttöliittymä M430 (käyttäjä: Ilona Törmikoski)

    Valokuvat: Ilona ja Anni-Sofia


    Enemmän mun ja meidän stadi

    Heippa!

    Yhteiskuvassa minä ja Antti Sarpo 15.11.2018
    Oletko pohtinut, miten voisit saada omalle asuinalueellesi, tai vaikka koulusi tai työpaikkasi lähelle, jotain uutta ja hauskaa, mistä olisi monelle iloa? Tai pohdituttaako sinua, että miten voisit tehdä kaupunginosastasi sujuvamman, vihtyisämmän tai yhdenvertaisemman? Onko sinulla ideoita kaupungin alueille, mutta miten saisit muut mukaan ja rahat niiden toteutukseen?

    Nyt on kolme viikkoa aikaa ladata ehdotukset OmaStadiin äänestystä varten! Kaupunki laskee idean budjetin ja eniten ääniä saaneet palkitaan toteutuksella. 

    OmaStadi-verkkosivusto aukesi juuri tänään ja kun tänään kävimme sivustolla klo 19 kieppeillä, siellä oli jo 8 ideaa, mitä muut haluaisivat omilla alueillaan toteuttaa.