Suomesta Naton jäsen

Hei!



Huomenna tiistaina 4.4.2023 Suomesta tulee Naton jäsen ja Suomen lippu nostetaan muiden Nato-maiden lippujen joukkoon Brysselissä ja tietenkin presidentimme Niinistö matkustaa Brysseliin liittymisseremoniaan. 

Täällä aiemmin kuvaamalla Brysselin matkallani menimme Nato-päämajan ohitse. Silloin jo pohdin, että kuinka kauan menee, että me liitymme Natoon, kuulummehan selkeästi kuitenkin läntiseen arvoyhteisöön. 


Maailman tilanteen kehittyessä turvallisuudeltaan epävarmempaan suuntaan naapurimaan hyökkäyksen takia, Suomen eduskunta tekikin Sanna Marinin hallituksen kaudella 2019-2023 aikana tämän päätöksen sangen yksimielisesti ja nopeasti. 

Myös muiden Nato-maiden tuki saatiin Suomen jäsenhakemukselle nopeassa aikataulussa.

Seuraan tätäkin aihetta!
Saa kommentoida!

Lähteet:

Eduskuntavaalien jälkeisiä tunnelmia

3.4.2023 IT

Hei!

Eilen illalla - tai oikeastaan aikaisin tänään aamulla, varmistui meidän Suomen uusi eduskunta.

Kaikki kolme suurinta puoluetta, Kokoomus, perussuomalaiset ja Suomen Sosialidemokraatit olivat vaaleissa voittajia. Se tarkoittaa sitä, että nämä kolme puoluetta saivat enemmän ääniä kuin viime vaaleissa 4 vuotta sitten ja siten myös enemmän paikkoja tulevaan eduskuntaan. Häviäjiä olivat SDP:n edelliset hallituskumppanit eli Keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, mikä on sinälleen harmillista. Paikkansa säilyttivät kristillisdemokraatit ja RKP.

Vaalikentillä työskentely on ollut antoisaa. Tein itse aktiivisesti kentällä vaalityötä Helsingissä, autoin ehdokkaitamme menestymään erilaisin tavoin - ja voinkin ilomielin sanoa, että työ kannatti - meille tuli Helsingissä vaalivoitto! Saimme odotetusti +7,2% enemmän kannatusta kuin viime eduskuntavaaleissa eli hyvä meidän tiimi! Ja kiitos kaikille äänestäjille ja mukana olleille! 


Olen saanut keskustella vaalikentillä teidän, eri-ikäisten äänestäjien eri puolilta Helsinkiä, sekä oman ja muiden puolueiden ehdokkaiden ja aktiivien kanssa. Ja kuten monta kertaa olen todennut, asiat riitelevät eivät ihmiset.


Helsingistä valittiin eduskuntaan Suomen Sosialidemokraattien SDP:n ehdokkaat: Eveliina Heinäluoma 15697 ääntä, Nasima Rasmyar 13858 ääntä, Tuula Haatainen 9605 ääntä, Timo Harakka 7100 ääntä ja Elisa Gebhard 5836 ääntä. Meidän edustajistamme oli 805 naisia. 

Mutta täytyy myöntää, että tulos oli itselleni pettymys, ja vaalien jälkeinen eduskunta näyttää tälle:

Eduskuntamme vaalilaskennan 3.4.2023 jälkeen


Kuten kuvasta hyvin käy ilmi eduskunnan enemmistö on kuitenkin vanhan hallituksen puoleiden yhteenlaskettu määrä eli tästä päätellen olemme kuitenkin tehneet loistavaa työtä hallituksessa. Mutta emme olleet suurin puolue ja puolueemme puheenjohtaja Sanna Marin ei päässytkään muodostamaan hallitusta. Mutta voi olla että pääsemme hallitukseen, riippuu siitä että miten vaalien voittajan Kokoomuksen hallitustunnustelut etenevät.

Olen säästänyt myös edellisen 2019 eduskuntavaalin tuloksen kuvan, koska silloinkin SDP sai vaalivoiton ja ero oli puolueiden välillä vain yksi paikka. Silloinkin olin mukana kampanjoinnissa sekä myös vaalitoimitsijana ja niiden vaalien jälkeen ymmärsin, miten tärkeää on olla mukana edistamässä omien arvojen mukaista Suomea. (Kuva lähde: YLEn tulospalvelu 2019 eduskuntavaalit, kuvakaappaus vuodelta 2019).





Ajattelin jakaa vielä toisen infografiikan, jolla kuvataan uutta eduskuntaamme. 
Se on alla tässä alapuolella ja kuten huomaat siinä on vaaleansinisiä ja sinisiä palloja nelikenttäkartalla  huomattavasti enemmän. Suomi on kallistunut enemmän oikealle mutta on myös konservatiivisempi. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kehittyminen voi myös hidastua, ehkä jopa taantua.




Itse olin siis pettynyt tulokseen, koska toivon, että 

1) kaikkien heikoimmilta ei leikata (asumis-, opiskelija- ja sosiaalituet ovat leikkausuhan alla) ja että 

2) Suomi pysyy myös innovatiivisella ja ilmastoviisaalla tiellä sekä uskaltaa luottaa tässä osaamiseen ja parempaan tulevaisuuteen sekä 

3) panostaa tutkimukseen ja koulutukseen. Suomi pienenä maana ei voi muulla tavalla pärjätä suurien ja rikkaiden maiden joukossa kuin sivistämällä kansaansa ja tekemällä loistavia täsmätuotteita ja palveluita. Näiden muotoilusta ja kehittämisestä esimerkiksi palvelumuotoilun keinoin olenkin aiemmin kertonut tässä blogissani.

Odotan myös tarkastuslaskennan tuloksia. Kuntaministerimme Sirpa Paatero jäi 14 äänen päähän valinnasta eduskuntaan, joten voi olla että saamme yhden edustajan enemmän.

Tällaista pohdintaa tänään! Toivottavasti pidät tästäkin kirjoituksestani ja informaatiografiikasta, jota olen valinnut tähän blogitekstiin kuvitukseksi!

Ilona

(Helsingin SDP piirihallitus jäsen, Stadin demarinaiset hallitusjäsen)


Kuvien lähde: 

Ylen verkkosivun tulospalvelut 3.4.2023 https://yle.fi/a/74-20025602

Eduskuntavaalipäivänä 2.4.2023 - muista äänestää!


Hyvää palmusunnuntaita ja äänestyspäivää!

Viestitän tänne kaikki Helsingin SDP:n, Demarinaisten sekä Demarinuorten ehdokkaidemme numeroita tänne, koska verkkosivumme ovat jumissa ruuhkan takia. 


Kohti Sanna Marin II:sta!


Kuvat eiliseltä Karhupuiston kansanjuhlasta. 


🇫🇮🇪🇺🌍❤️


#SDPHelsinki


Hilkka Ahde 169

Mahad Ahmed 170

Eva-Maria Asukas 171

Nita Austero 172

Elisa Gebhard 173

Tuula Haatainen 174

Timo Harakka 175

Eveliina Heinäluoma 176

Fardoos Helal 177

Anita Hellman 178

Kati Jaakonen - eduskuntavaaliehdokas 179

Ville Jalovaara 180

Ilkka Kantola 181

Jukka Kekkonen 182

Johanna Laisaari 183

Petri Lillqvist 184

Lauri Muranen 185

Dimitri Qvintus 186

Tomi Raitio 187

Markku Rantahalvari 188

Nasima Razmyar 189

Taru Reinikainen 190

Sara Salonen 191


#sinunpuolellasi

@SDPHelsinki


Päivitin tänne myös muualta Suomesta ehdokkaitamme, jotka mm. tunnen:


Juha Beurling-Pomoell 236 Uusimaa

Sini Filippiinien 239 Kirkkonummi 

Maria Guzenina 240 Espoo

Ulla Kaukola 246 Vantaa

Miapetra Kumpula-Natri 251

Antti Lindtman 254 Vantaa

Maria Luoma 255 Nurmijärvi 

Pinja Perholehto 259 Hyvinkää

Antti Rinne 261 Mäntsälä

Joona Räsänen 263 Lohja

Hussein Al-Taee 265 Vantaa

Linda Westerlund 269 Hanko


Tytti Tuppurainen 37 Oulu

Matias Mäkynen 173 Vaasa

Mikkel Näkkäläjärvi Rovaniemi

Sanna Marin 16 Tampere


(Voit tutustua alueen ehdokkaisiin heidän omien blogien ja kotisivujen kautta).