Enemmän mun ja meidän stadi

Heippa!

Yhteiskuvassa minä ja Antti Sarpo 15.11.2018
Oletko pohtinut, miten voisit saada omalle asuinalueellesi, tai vaikka koulusi tai työpaikkasi lähelle, jotain uutta ja hauskaa, mistä olisi monelle iloa? Tai pohdituttaako sinua, että miten voisit tehdä kaupunginosastasi sujuvamman, vihtyisämmän tai yhdenvertaisemman? Onko sinulla ideoita kaupungin alueille, mutta miten saisit muut mukaan ja rahat niiden toteutukseen?

Nyt on kolme viikkoa aikaa ladata ehdotukset OmaStadiin äänestystä varten! Kaupunki laskee idean budjetin ja eniten ääniä saaneet palkitaan toteutuksella. 

OmaStadi-verkkosivusto aukesi juuri tänään ja kun tänään kävimme sivustolla klo 19 kieppeillä, siellä oli jo 8 ideaa, mitä muut haluaisivat omilla alueillaan toteuttaa.

Design thinking and design doing Väreessä

Hei,

Kuulun suomalaisten muotoilijoiden järjestöön nimeltään Ornamo ja siellä teollisten muotoilijoiden eli TKO:n ryhmään. TKO:lla on muotoiluun liittyvää vaikuttamistoimintaa ja se järjestää mm. näyttelyitä, seminaareja ja retkiä ammatillisesti kiinnostaviin paikkoihin. Puheenjohtajana toimii Sauli Pietikäinen.

Väreen rakennusosien välinen aula ja taideteos

Tällä kertaa tutustuimme Aalto-yliopiston uuteen rakennukseen Väreeseen. Se sijaitsee Otaniemen metroaseman vieressä - tai itseasiassa metroaseman sisäänkäynti sijaitsee rakennuksen sisällä!

Sneakpeek Oodiin

Hei!

Oodi on Helsingin uusi keskustakirjasto ja kohtaamispaikka. Se avautuu kaikille Suomen itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2018 ja avajaiset jatkuvat myös Suomen itsenäisyyspäivänä. Koska Suomen hallitus valitsi Oodin Suomen 100-vuotishankkeekseen, voi ajatella, että Oodi on myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotislahja itselleen.



Oodin puinen julkisivu rakenteilla

24 Question Interview



Heippa!
 
Jotta tuntisit minut paremmin, päätin tehdä ensimmäisestä blogi-postauksestani 24 kysymystä pitkän haastattelun. En voi ottaa täysin tästä kunniaa itselleni, koska tämä oli TET-harjoittelijani Anni-Sofian idea. Kysymysten seassa on hauskan hulluja kysymyksiä vaihtelun vuoksi. Toivottavasti pidätte blogistani!