Hei!
Ensi tiistain kaupunkiympäristölautakunnan päätöksenteossa mielenkiintoisia asioita:
Viime 22.4. kokouksesta jäi pöydälle länsiratikoihin liittyviä katualueiden suunnitelmia mm. Haagan liikenneympyrä uusine rautiovaunupysäkeineen ja Vihdintien ylittävä silta Valimon seisakkeen kohdalla (asemalle tulee sekä hissi että portaat). Itse mietin noiden Haagan pysäkkien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta tuossa tärkeässä solmukohdassa ja suojatietä Mäkelänkadun ylitse.
Kaupunkiympäristön kaupunkilaisten osallisuusraportti ja uusi osallisuusstrategia tuleville vuosille 2029 asti. Kohta on tärkeä eli miten kaupunkilaiset osallistuvat jatkossa paremmin Helsingin - ja tässä tapauksessa tietenkin - erityisesti kaupunkiympäristön päätöksentekoon? Miten vahvistetaan tunnetta että olet osa kaupunkia?
Kun aloitin ensimmäisenä vuonna Rakennukset ja yleiset alueet jaostossa 2017, Helsingissä tapahtui pormestarimallin muutos ja toimialauudistus - ja vanhat virastot lakkautettiin ja toiminnat yhdistettiin nyt tutuksi tulleiksi neljäksi toimiala-alaksi: kaupunkiympäristö, koulutus ja kasvatus, sosiaali- ja terveys (sekä 2023 jälkeen myös pelastus) sekä kulttuuri- ja vapaa-aika.
Keskustelu kaupunkilaisten osallistamisesta ja kuulemisesta oman alueen asioiden kehittämiseen kaikilla toimialoilla kävi kuumana. Silloin päätettiinkin osallisuus- ja vuorovaikutusmallista, jolla lisätään kaupunkilaisten, palvelujen käyttäjien, eri kumppaneiden ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kaupungin palveluihin ja päätöksentekoon ja Kaupungin toimialat laativat osana osallisuus- ja vuorovaikutusmallia toimialakohtaiset osallisuussuunnitelmat.
Viime kuntavaalien 2026 jälkeen julkistettiin Helsinki josta voimme olla ylpeä -strategia, joka korostaa osallisuutta esimerkiksi nostamalla kaupunginosat ja naapurustot tärkeiksi omaleimaisiksi yhteisöiksi, joiden äänen kuuluminen oman alueen kehityksessä tulee varmistaa monipuolisilla keinoilla. Tavoitteena on tavoittaa eri ikäisiä ja taustaisia helsinkiläisiä. Lisäksi strategia korostaa nyt enemmän asukkaiden oman toimijuuden vahvistamista ja yhteistyötä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa.
Toimialojen osallisuussuunnitelmat pohjautuvat nyt siis uuteen kaupunkistrategiaan sekä hallintosäännön osallisuuden periaatteisiin ja päivittämisen aikana toteutettua laajaa tiedonkeruuta ja työskentelyä.
Kaupunkiyhteiset osallisuuden painopisteet vuosille 2026–2029 ovat:
1. Yhdenvertaisuuden ja moniäänisyyden edistäminen osallisuuden keinoin
2. Paikallisen vaikuttamisen ja alueellisen osallisuuden vahvistaminen
3. Sujuvat palvelut ja hyvä asiakaskokemus osallisuuden keinoin
Asiat kehittyvät hyvään suuntaan! Kaupungissa tulee kaikkien tulla toimeen, päästä hyödyntämään oma potentiaali kaupungin kehittämiseen ja arjen palveluiden tulee toimia kaikille. Muutoksista viestimiseenkin panostetaan lisää.
Listalla on nyt ihanana yksityiskohtana Intian leikkipuiston suunnitelma eli vesielementit säilyvät ja uudistuvat, peli- ja piknik-alueet uudistuvat - ja puiston norsu kunnostetaan ja se saa lisää iloa pintaan. Tänne matkataan pidemmältäkin leikkimään yhdessä!
Listalla on myös valtuutettu Sari Helinin ym. tärkeä valtuustoaloite koskien HSL:n lipunhintojen kasvun pysäyttämistä.
Ja viime kokouksen listalta voi nostaa sen, että tehtiin myös muutoksia Visio-maakuntakaavaan ja käytiin kiivasta keskustelua datakeskusten hyödyistä ja haitoista mm. energian riittävyyteen ja hinnan nousuun liittyen. Siellä Sami Kuusela teki ansiokasta työtä ja kirjauksiin tuli mm että ”hankkeiden tulee sijoittua olemassa olevan tai suunnitellun kaukolämpöverkon läheisyyteen ja hukkalämpö tulee ensisijaisesti hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti osana alueellista energiajärjestelmää.”
Kannattaa lukea listat & pöytäkirja lävitse & saa kommentoida!
https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat/kaupunkiymparistolautakunta/asiakirjat?fbclid=IwZnRzaARZOR1leHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZAo2NjI4NTY4Mzc5AAEeEga_2rqkm2gKlrcESscJEpw-RvryXohJl5frKHuxflI1smJCLO_0e4HRQgQ_aem_Xj_l1F6mSQqpdyUCgLHgFA
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad - City of Helsinki
Helsingin kaupunkiympäristö