Alkuperäinen julkaistu 27.3.2026 Facebookin alustalla
Hei,
Perjantai-iltaa kaikille! On ollut aktiivinen ja reaktiivinen viikko!
Töissä olen saanut tehdä opastekonsultointia Vantaan oikeustalon opasteisiin, sparrausta Business Helsingiltä sekä Finnveralta Design Lead -yritykseni rahoitukseen ja markkinointiin sekä saanut yhden uuden osakasehdokkaan!
Sain muodostaa tutkimusprojektia eli kerätä konsortiota puolustusajoneuvojen kehitystyöhön, tehdä tutkimustyötä uusien tuotantomenetelmien ja teknologian hyödyntämiseen sisustuselementtien tuotannossa sekä tutkimustyö, jossa olen ollut mukana, julkistettiin.
Tein yhden EU-rahoitushakemusluonnoksen prototyypin rakentamiseksi ja muodostin verkostoa sen toteutukseen eri yrityksien ja korkeakoulujen kanssa. Keskustelin yhteistyöstä Patrian, Nokian, Sisu-auton, Valmet Automotiven, Business Finlandin puolustus- ja avaruus-osaston, Kunityn, Rhinoworksin, Rumble Toolsin, Logisnextin, Nokian, Tampereen ja Turun yliopiston, Turku AMKin, Lapin AMKin, Metropolian ja tietty Aalto-yliopiston kanssa.
Kävin Meriverkoston päivillä Naantalissa tutustumassa meriteollisuuteen ja -puolustuksen yhteistyöhön Borderland Europeen, Kongsberg Maritimen sekä Meyer Turun mittavaan kehitystyöhön. Meyer Turun telakka kasvaa ja uusia risteilijätilauksia on vuoteen 2036 asti , kestävän teknologian kehitysprojekteja Necoleap 2 ja lisäksi vielä uudet puolustusalustuotannot. Hyvälle näyttää tilauskirjat siis! Perehdyimme myös uuteen EU:n FuelEU ja GHG-regulaatioon. Suuriin aluksiin on tulossa tuuligeneraattoreita ja kokeillaan mm. uutta ja vetyenergiateknologiaa. Risteilijöiden matkustajamäärät ovat tasaisessa kasvussa maailman mittakaavassa.
Puolueen työssä oli tuleviin eduskuntavaaleihin liittyvää infoa ja koulutusta. Kävimme vierailulla Ensikodin uudisrakennuksen tiloissa Vallilassa. Yksikön tiloissa saa perheet rauhassa aloittaa yhteiselämän ja tukea sekä kuntoutusta.
Niin paljon iloa toi myös se, että poikien pappa täytti Järvenpäässä 78 vuotta, siskoni kolmas lapsi sai nimen Oulussa sekä kuoron kanssa harjoittelimme ja äänitimme Pärnun konsertimme kappaleet bändiämme varten.
Tänään kävin vielä business-lounaalla japanilaisessa ravintolassa hyvien ystävien kanssa sekä kävin yhteistyöneuvottelut kolmen tahon kanssa.
Keraamiset lasitetut kastekalatkin valmistuivat Paavalin kirkkoon, ja sain lämpimät kiitokset Aalto- ja Turun yliopiston kanssa tehdystä yhteistyöstä!
Sattui kyllä muutama odottamatonkin erikoinen asia - liittyy varmaankin naisvihaan - mutta niistä kerron erikseen, kun asia on selvitetty. Anteeksipyynnön asianosaiselta sain jo, mutta minua nimiteltiin ”holtittomaksi” ihmisille, jotka eivät tunne minua työasioissa. Ja perusteetta. Asia selvitetään vielä perinpohjin - se jäi kaivelemaan!
Helsingin kaupunkiympäristössä alkoi Hämeentullin sillan suunnittelu. Käyttöikänsä päässä oleva silta korvataan uudella liikenneratkaisulla.
Mutta erittäin kiva ja työntäyteinen & vaihteleva viikko - urheilut ja pyöränkumin vaihdot myös! Kiitos kaikista keskusteluista ja kohtaamisista!
Muutama kuva matkan varrelta & ihanaa viikonloppua kaikille!
#ihmistävarten #integroitusuunnittelu #tulevaisuus #työ #arki #vaikuttaminen #suunnittelu #yhteistyö #meriteollisuus #rakentaminen #borderlandeurope #puolustusteollisuus #energia #teknologiateollisuus #yliopistot #korkeakoulut #designlead #tulevaisuus
Polku Consulting
SDP Helsinki
Helsingin Demarinaiset
Helsingin kaupunkiympäristö
Tekniset Demarit ry
Ornamo
Ei kommentteja