Lukion tiedotustilaisuudessa



Iltaa, kaikille! 

👩‍🎓 Kävin Helsingin Luonnontiedelukion 2. luokan vanhemmille tarkoitetussa tiedotustilaisuudessa Helsingin yliopiston Exactumissa (Kumpulan kampus).

📚 Lukio-opiskelu on muuttunut joustavampaan suuntaan niistä ajoista, kun itse kävin lukion. Valinnaisuutta ja itsenäisen opiskelun mahdollisuuksia on enemmän eli omia opintoja voi täydentää itsenäisin suorituksin sekä opiskelemalla lukiokursseja verkossa. Äidinkieli on tärkein kirjoitettava aine.

🎛 Mahdollista on myös testata, mihin pääsisi jatko-opiskelemaan verkossa olevalla todistusvalinta-koneella. 

⏱ Opintoja on mahdollista pidentää 3,5 - 4 vuoteen, jos esimerkiksi oma harrastus vie aikaa tai tulee uupumusta tiiviin tahdin takia. Ylioppilaskirjoituksia on mahdollisesti jaksottaa jopa kolmeen kirjoituskertaan ja hylätyt on mahdollista uusia.

✨ Kaikki nämä kuulostivat oikein hyviltä joustoilta, varsinkin kun nuoret ovat valittaneet uupumusta. Tärkeintä on löytää oppimisen ilo ja itselle motivoivin tulevaisuus!

🔥 Pitihän itsekin testata, mihin olisin päässyt opiskelemaan todistuksillani eli yllätyksekseni vaikka suoraan oikeustieteelliseen opiskelemaan, jos päättäisin uuden tutkinnon ja uran tässä vaiheessa vielä hankkia. 

Iloa kaikille & tsemppiä opintoihin!

#opiskelukannattaa #lukio #jaksaminen #motivaatio 

P.S. Vieressä rakentuu hyvää vauhtia Suomen suurin puurakenteinen koulurakennus, luonnontiedelukion uudet tilat. Kuten rehtori totesi, näyttää todellakin arkkitehdin havainnekuvalta jo tässä vaiheessa. Rakennus on jo nyt kiinnostanut vierailijoita ympäri maailmaa.

It