Euroopan päätöksenteon ytimessä



Hei!

Viime vuonna äitini Mervi Hyvärinen kutsui minut mukaansa matkalle Brysseliin tutustumaan EU-parlamenttiin ja komissioon – suuresti arvostamani poliitikon meppimme Liisa Jaakonsaaren vieraaksi! Olen ollut kiinnostunut politiikasta aina, ja Liisan tuntenut lähes lapsesta asti, joten matka-ajatus tuntui kiinnostavalle. Vihdoinkin pääsisin tutustumaan EU:n päätöksenteon ytimeen! Lisäksi ei tuntunut olevan käytännönkään estettä, kun työviikkoni on ollut vuoden nelipäiväinen ja reissu ajoittui perjantai-sunnuntai-akselille, joten enpä osannut kieltäytyäkään. Niin harvoin saan mahdollisuuden lähteä matkaan äidin kanssa.

Kuva: Brysselin täysistuntosali


Hotellimme Ibis Bryssels Grande Place sijaitsi - kuten nimestäkin voi päätellä - Brysselin kuuluisan suuren aukion, Grande Placen, vieressä Rue du Marché Aux Herbesillä. 

Hotellimme ja Charles Bulsin patsas Marché Aux Herbes -aukiolla

Näkymä aamulenkiltä
Euroopan historian talo




















Heräsin aamulenkille aikaisin 6.15, koska aamiaisemme alkoi
jo klo 7. Matkaohjelmaan kuului vierailu heti aamusta juuri avattuun Euroopan historian taloon ennen kuin lähtisimme Euroopan parlamenttin tapaamaan Liisaa. Otimme passit sekä kutsut mukaan, koska turvatoimet jokaisessa kohteessa, jonne olimme kutsuttu, oli tärkeä osa vierailun turvallisuuden takia.

Liisan avustaja Leila Kylliäinen

Minä ja äiti Euroopan parlamentin edessä


Euroopan parlamentissa
Liisa vastailee kysymyksiimme. 

Meidät toivotti tervetulleeksi Liisa Jaakonsaari itse. Hänethän valittiin EU-parlamentiin Suomen
edustajaksi 10 vuotta sitten vaaleilla. Liisa kertoi pitkän perspektiivin näkökulmia EU:n kehittymisestä, laajenemisesta sekä käynnissä olevista jäsenneuvotteluista sekä tietoja poliittisiin ryhmiin liittyen. Alustuksen aikana meidät perehdytettiin EU:n rakenteeseen, päätöksenteon ja vaikuttamisen tapoihin, tuleviin henkilövalintoihin sekä ajankohtaisiin aiheisiin.

Komissio tekee ehdotukset molempiin kamareihin yhtä aikaa ja kaikki tulokset perustuu kompromissiin, ensin omassa ryhmässä, sitten valiokunnassa ja lopuksi ministerineuvostossa. Kolmikantaneuvottelut eli trilogit ovat tehokas menetelmä tehdä kompromissejä.


Ajankohtaissia aiheita tuolloin oli erityisesti Brexit, Brexitin aikatulu ja Britannialta jäävien parlamentti paikkojen jako, sekä tulevat Europarlamenttivaalit toukokuussa 2019. Liisan sanoin:"Brittimepit ovat olleet ahkeria ja häntä harmittaa kun ne lähtevät". Liisa Jaakonsaari itse ei enää halunnut asettua parlamenttivaaleissa ehdolle ja hän näkee tulevissa vaaleissa Suomen haasteena olevan äänestysprosentin nostamisen noin 60%:n kieppeiltä paremmalle tasolle.



Pekka Nurminen ja Liisa Jaakonsaari toivottaa meidät tervetulleeksi



Tulevat Euroopan parlamenttivaalit näkyivät julisteissa parlamenttitalossa

Minä, Ville Itälä ja Liisa Jaakonsaari
Lounaalla tapasimme pääjohtaja Ville Itälän, joka työskentelee EU:n petoksentorjuntavirastossa. Kuulimme puheenvuoron pitkästä viraston työnsarasta ja taistelusta, mm. väärennöksiä ja epäoikeudenmukaista kilpailua vastaan.

Keskustelua olisi voinut jatkaa pitemmänkin aikaa, mutta seuraava kohde, Kataisen kabinetin vierailu, korttelien päässä EU-komissiossa odotti meitä.















Euroopan komissio

Iltapäivällä meille oli varattu vierailu EU-komissioon Jyrki Kataisen kabinettiin. Jyrki Kataisen alueena ovat Jobs, Growth, Investment and Competitiveness eli työ, kasvu, investoinnit sekä kilpailukyky.  Meidät vastaanotti oli Antti Timonen, joka vastaa kabinetin suhteista Euroopan parlamenttiin sekä viestinnästä. Katainen itse ei ollut paikalla, koska hän oli käymässä kansalaisdialogia Tampereella.


Pitkien turvatarkastuksien jälkeen saavuimme kabinetin tapaamishuoneeseen, jonka keskellä oli suuri ovaalinmuotoinen puinen pöytä. Jokaiselle oli käsinojalilnen tuoli ja mikrofoni keskustelua varten. Timonen kertoi siitä, miten unioni toimii ja erityisesti komission roolista siinä. Komission tehtävä on on huolehtia EU:n yhteisestä edusta ja sen toteutumisesta. EU:n yhteisen edun ajaminen on siis päätavoite. Komissio tekee aloitteita, komissaarikollegio päättää esityksistä ja Eurooppa- neuvosto päättää. Eurooppa-neuvostossa EU-johtajat päättävät EU:n poliittisesta linjasta. Se edustaa EU-yhteistyön ylintä tasoa. 

Komissio myös valvoo direktiivin täytäntöön panoa. Jos maa ei pane täytäntöön tehtyä päätöstä, tulee rikkomusmenettely maata kohtaan ja se saa sakkoja.

Kuva: EU-komission rakennuksen edessä



Komission puheenjohtajan nimittämisestä Timonen kertoi, että siinä otetaan huomioon europarlamenttivaalin tulos ja edellinen puheenjohtaja on mukana nimittämässä. Jokaiselle komissaariehdokkaalle on kolmen tunnin tentti, jossa käydään lävitse oman salin teemat ja kysymykset. Siinä käydään lävitse oman salin teemat ja kysymykset ja 10 prioriteettia komission työn pohjaksi. EU:lla on 9 komissaria mm. Ympäristö, Alueet, Maaseutu, Kauppa, Kilpailu, Tutkimus ja innovaatiot, Koulutus, nuorisokultturi ja liikunta ja Omat sisämarkkinat sekä Puolustus.


KuvaKabinettisalin suuri ovaali puinen pöytä




Timonen oli koonnut esitystään varten 5 asiaa, mitä tällä kaudella on tehty. Koostan tähän kaksi ensimmäistä:

1) Työllisyys ja kasvu

EU:sta investointien mahdollistaja on ESIR-rahasto, johon Euroopan tasolla investoidaan työpaikkojen synnyttämiseksi. Tässä Suomestakin on merkittävä määrä yrityksiä (7300 yritystä) ja hankkeita mukana. Projektit voivat olla yksityisiä tai julkisia.

2) Kiertotalous


EU:n tavoitteena on vähentää vesistöihin ajautuvan muovin määrää ja siten estää meriin syntyvää mikromuovia, joka ajautuu kalojen ja muiden merenelävien mukana elimistöömme.

Kuva: Näkymä osallistujan paikalta

Mutta koska muovin käyttöä ei voi täysin rajoittaa, EU.n poliittiseksi linjaksi on otettu ehkäisykeinot muovin ajautumisesta luontoon sekä uusien vaihtoehtoisten materiaalien kehittäminen muovin tilalle, esim. Suomenkin kannalta kiinnostava biopohjaiset vaihtoehdot.  Timonen kertoi, että tästä direktiivistä on tulossa äänestys 2 viikon päästä ja aikaa sen implementointiin on arviolta 2 vuotta. Tavoitteena on myös luoda vuoteen 2030 mennessä pakkausten laatustandardit erityisesti pakkausmuoveille. Hyvänä Euroopan ulkopuolisenä esimerkkinä hän piti sitä, että Japanissa tuottajat itse ovat sopineet että kaikki juomat pakataan läpinäkyviin pakkauksiin ja niissä on helposti irrotettavat etiketit.

Kolme muuta aihetta olivat Vienti, Puolustus ja Energia. Jos kiinnostaa voin koota, lyhyet koosteet näistäkin kommentteihin.

Brysselin reissu oli erittäin antoisa ja matkaseura oli mitä mahtavin!

Jos politiikka kiinnostaa ja erityisesti EU:n päätöksenteko, ota yhteyttä! Vähintään suosittelen kaikkia matkustamaan Brysseliin ja perehtymään Euroopan historian talon antiin.

Matkalla lentokentältä hotellillemme kuljimme Naton päämajan ohitse. Otin kohdasta myös itselle merkinnän.

Ilona

P.S. Seuraavassa blogissa palaankin tuohon kiertotalouteen ja pakkausmuotoiluun liittyvään aiheeseen.

it


Minä Grande Placella 



Ei kommentteja